27.1.2025

Paretec Oy liittyy osaksi Habeo Groupia

Paretec Oy liittyy osaksi Habeo Groupia 27.1.2025 toteutuneiden yrityskauppojen myötä. Habeo Groupiin liittyminen tuo Paretecin käyttöön konsernin laajan asiantuntemuksen ja resurssit, mikä mahdollistaa entistä kattavammat palvelut asiakkaille. Habeo Group hyötyy Paretecin vahvasta sähkö-, turvajärjestelmä- ja automaatio-osaamisesta, joka tuo konsernille merkittävää lisäarvoa.

Paretec jatkaa toimintaansa omalla brändillään sekä y-tunnuksellaan, ja saa muiden Habeon konserniyhtiöiden tavoin konsernin tuen, osaamisen sekä resurssit hyödynnettäväkseen.

Paretec

”Habeo Groupiin liittyminen avaa meille uusia mahdollisuuksia kehittää ja kasvattaa toimintaamme entistäkin menestyksekkäämmin. On hienoa, että voimme säilyttää omat hyväksi havaitut toimintatapamme ja jatkaa Paretecin tarinaa omalla brändillään, samalla kun pääsemme hyödyntämään Habeo Groupin laajaa tukea ja osaamista sekä tekemään tiivistä yhteistyötä muiden konserniyhtiöiden kanssa. Kun yhdistämme meidän ja koko konsernin osaamisen, meillä on ainutlaatuiset edellytykset palvella asiakkaitamme vielä paremmin kuin aiemmin”, kertoo Paretecin toimitusjohtaja Tuomas Ivakko.

”Paretecin osaaminen tuo meille valtavasti lisäpotkua ja vahvistaa koko Habeo Groupin asiantuntijuutta. Meillä on jo kirkas visio siitä, miten pystymme tukemaan Paretecin toimintaa ja kasvua osana Habeo Groupia. Paretec on arvostettu ja tunnettu nimi alalla, joten on suuri ilo toivottaa heidän noin 150 kiinteistötekniikan huipputekijäänsä osaksi Habeo-perhettä”, kertoo Habeo Groupin toimitusjohtaja Kari Kohvakka.

Habeo

Habeo Group on vuonna 2022 perustettu nopeasti kasvava kiinteistötekniikan toimijoiden yhteenliittymä. Sen tavoitteena on yhdistää vahvoja, alueellisesti vaikuttavia yrityksiä, jotka yhdessä tarjoavat palveluja maanlaajuisesti. Paretecin liittymisen myötä Habeo Groupiin kuuluu nyt 18 kiinteistötekniikan toimijaa, yli 1 100 ammattilaista ja sen liikevaihto on lähes 250 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

Tuomas Ivakko, toimitusjohtaja, Paretec Oy
+358 45 878 4551, tuomas.ivakko@paretec.fi

Kari Kohvakka, toimitusjohtaja, Habeo Group Oy
+358 40 823 2563, kari.kohvakka@habeo.fi